sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012


 Sain ihanan kimpun ystäviltä jotka käväsivät kylässä.






Kiitos M, J & pikku E.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Ruokapöydän muutos.

Noniin! Nyt on ruokapöytä valkoinen ja sopii siis paremmin yhteen tuolien kanssa.

Mulle neuvoi yksi maalari että koivuviiluista pöytää ei saisi hioa. Kodin Terrassa myyjäsetä oli toista mieltä ja sanoi että saa hioa hienolla hiekkapaperilla varovasti tartuntapinnan. No mä päätin etten rupee täällä sisällä pölyttämään ja muutenkin siinä hiomisessa on aina oma hommansa.. eli tartuntapohjamaalia ja Tikkurilan Empire -kalustemaalia ostoskoriin.


Tää oli lähtöpiste:

Tässä pöytä tartuntapohjamaalin jälkeen:

Pohjamaalin levitin pensselillä ja se olikin aikamoista tököttiä, mutta teki pöytään jo melko peittävän mattapinnan joten yksi kerros varsinaista kalustemaalia riitti.

Kalustemaali oli vähän hyytelömäistä, ja superlonitelalla levitettynä pinnasta tuli tosi tasainen.
Tässä lopputulos:




Isä kävi asentamassa pari Lack-hyllyä, joista toinen tuli siis tuohon ruokapöydän yläpuolelle.

Oon kyllä enemmän kun tyytyväinen lopputulokseen!

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Amppeli ja viikon tulppaanit.

Otin töistä joskus muutaman oksan tuollaista kivannäköistä viherkasvia kotiin (rion juoru?), annoin juurtua ja istutin ruukkuun. Nyt se on kasvanut jo kovasti, joten siirsin sen tuollaiseen roikkuvaan amppeliin olohuoneen kattoon.


Eräs ystäväni antoi muuten vinkin miten tulppaanit saa pysymään pitkään hyvinä. Laita maljakkoon jäitä ja pohjalle tietysti vähän kylmää vettä. Älä avaa tulppaaninippua vaan aseta ne maljakkoon paketissa ja anna seistä siellä tunti, pari. Muista leikata uusi imupinta veitsellä, ei saksilla! Kun tulppaanit imevät jääkylmää vettä, säilyvät ne jäntevinä ja tuoreempina pidempään.





Testasin tota jääjuttua näihin violetteihin, seuraillaan tilannetta..

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Keys.

"Mihin ihmeeseen oon taas laittanu ne mun avaimet??"




No nyt niillä on paikka :).

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Teemaa ja uusi ruokapöytä.

Ikeasta löytyi uusi ruokapöytä, jonka sunnuntai-iltana kasailin. Vanhan myin pois koska se oli liian iso tohon tilaan. Olin jo ottamassa yhtä toista pöytää kun kaverini bongasi tän sieltä löytönurkasta, myynnistä poistuva malli ja hintaa oli 99e! Parasta tässä on se, että pöytä on jatkettava, joten tarvittaessa mahtuu kuusikin ihmistä ruokailemaan.

Tästä se lähti.




Ja tässä lopputulos. Eilen jo ruokailtiin ystävän kanssa uuden pöydän ääressä :). Ajatuksena on maalata pöytä valkoiseksi tässä lähiaikoina, tarvii sen olla samanvärinen kun tuolitkin:). Valkoinen liina saa nyt kelvata sen aikaa kunnes saan maalit hankittua.

Tummanharmaat kaitaliinat on myös Ikeasta, lyhensin niitä vähän niin nyt sopivat poikittain tuohon pöydälle.

Sain muuten eilen lisää Teemaa, jälkkärikulhot!




Kiitos K! Toi sisältö uppos kyllä eilisen leffaillan aikana parempiin suihin...

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Lisää lahjoja.

Tää on nyt yhtä tuparilahjojen esittelyä, mutta niin kivoja juttuja oon saanut että täytyyhän ne täällä näyttää.

Ihana sydänrasia, jonka sisällä oli superhyviä mustikkarusinoita! (Paino sanalla OLI....)


Ja tääkin tuli tarpeeseen:

Kiitos P&L! :)

Muni muni kanasein...

Kun olin pieni, muistan että meillä oli kotona keltainen lasinen kana, johon äiti aina pääsiäisenä piilotti suklaamunia. Kanaa piti silittää ja lausua loru: "Muni muni kanasein, mullekin yks munanen." Ja sitten oli pikku-Niina huuli pyöreenä kun kanan sisällä olikin muna! :D Oon ettinyt vastaavanlaista lasista kanaa useamapana vuotena kaupoista ja nyt osui Kodin Anttilassa eteen tarpeeksi samanlainen kun se mikä kotona oli.



Tarkkasilmäiset huomaakin että suklaamuna se siellä kanan sisällä nytkin oli erästä pikkuneitiä odottamassa :).

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pillows..

 Tilasin HobbyHallista uudet tyynynpäälliset olohuoneeseen. 





Ja Ikeasta löytyi taas vaikka mitä, mm. nämä:





torstai 5. huhtikuuta 2012

Maailman paras juustokakku.

Jos mietit vielä et mitä tekis jälkkäriks pääsiäisenä ni tässä tulee, ei enempää eikä vähempää kun maailman parhaan juustokakun ohje. Oon kokeillu jos jonkinlaisia juustokakkuja ja voin kyllä todeta että tää on tähänastisista paras.


Lime-juustokakku

pohja:
* Digestive keksejä n.12kpl
* 75g voita tai margariinia

täyte:
* 7 liivatetta
* 4 dl kermaa
* 3 valkuaista
* 400 g maustamatonta tuorejuustoa
* 1 dl limettimehua (n. 3 limetin mehu)+
* 3rkl limettimehua liivatteiden liottamista varten
* 2 dl sokeria
* 4 tl vaniljasokeria

Murskaa keksit pieneksi muruksi ja lisää sulatettu rasva. Painele keksimurut irtopohjavuoan pohjalle. Itse tein halkaisijaltaan 26cm vuokaan. 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Purista limeteistä mehu valmiiksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja vaahdota kerma. Yhdistä vaahdot varovasti nostellen.

Sekoita sokerit ja limettimehu tuorejuuston joukkoon. Kuumenna 3rkl limettimehua kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon. Kaada liivateneste ohuena nauhana tuorejuuston sekaan, itse käytän apuna vatkainta jottei tule ikäviä kökköjä :).

Sekoita tuorejuustoseos kerma-valkuaisvaahtoon. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa mieluiten yön yli. 

Ohjeen nappasin täältä.




En oo ennen laittanut valkuaisvaahtoa juustokakkuun, mutta se tekee kakusta kyllä ihanan ilmavan ja kevyen!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Tuparikahvit vol. 145732.

Taas pääsin tarjoamaan yhdet tuparikahvit kun isä ja hänen avovaimonsa vierailivat täällä mun luona :). Isä nyt on käynytkin jo useamman kerran ja jeesaillut monessa hommassa, joten oli kyllä kahvinsa ansainnut! ;)

 Noi Pågenin sitruunamuffinsit on kyllä tooosi hyviä ja suussasulavia! Niinku kaupan muffinsseiksi..







Sain myös tosi mieluisan tuparilahjan:




Teemaa siis hankintalistalla enemmänkin, tästä on hyvä lähteä.

Huomenna Ikeaan!