sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Pihan muutos.

Noniin! Nyt on saatu pieni takapihani kuntoon kun äiti kävi täällä alkuviikosta ja pistettiin hihat heilumaan!
Muutin siis tähän asuntoon helmikuussa ja piha oli tietysti täynnä lunta. No, kun lumet sulivat ja kesä koitti, niin TADAA, takapihani näytti tältä:




Kaunein piha 2012 äänestykseen?? :D Siis uskomatonta että kukaan antaa pihansa mennä tällaiseen kuntoon.. Nurmi on tietysti kasvanut hirmu pitkäksi. En viitsinyt sitä leikata kun tiesin että myllätään pihaa kuitenkin, ja muutenkin olen koko kevään pysynyt poissa sieltä, koska se oli vain niiiiin kamala.

Äitini on sellainen puutarhanhoitaja ja multasormi etten toista samanmoista tunne. Hän oli ollut pihalla ehkä 5 min ja tuli sisälle kimpun kanssa:

 
Olin ihan äimänä, miten tuosta viidakosta sai irti näin kivan kimpun?! :D

Tässä kuitenkin lopputulos eli itse muutos:





Ai että! 10 tuntia siihen meni, mutta lopputulos miellyttää ja nyt voi kahvitkin juoda omalla takapihalla <3 Terassilautoihin vetelin pari kerrosta suoja-ainetta, jotta pysyisivät hyvinä pidempään. Nurmikon sekaan ajattelin vielä heitellä vähän apilansiemeniä, josko alkaisi kunnolla vihertää.


Äiti tässä suurimman homman teki, on se vaan velho! :)

3 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika, ootte te eri naisia!!:D Aivan ihana piha ja muutos niin iso, että kyllä luuli jo Edenin pihamuutos ohjelmaa katsovan!!:D
    -Mannu-

    VastaaPoista
  2. Terkkuja teidän äidille... näppärä likka! Eikä ole omena kauas puusta pudonnut!

    terkuin

    Katja V.

    VastaaPoista
  3. Best Casinos of 2021 - DRMCD
    The first thing 울산광역 출장샵 I noticed about the casinos that I played at casinos 동두천 출장샵 was they 수원 출장샵 were more limited, so you can choose from a wide 의왕 출장안마 range of table 파주 출장안마 games,

    VastaaPoista