Ollaan ystävän kanssa puhuttu jo jonkin aikaa että tarvis pitää sushi-ilta ja kokeilla tehdä itse sushia.
Tässä yks päivä sitten toteutettiin meidän suunnitelma.
Ensin kauppaan ostamaan tarpeita ja meniköhän noihin kaikenkaikkiaan noin 40e. Bambumattoa ei ostettu koska bambu-pöytätabletit ajoi ihan saman asian :D
Tavallinen puuroriisikin olis käyny mut päätettiin nyt ekalla kokeilulla et ostetaan tota oikeeta sushiriisiä.
Tää oli tosi hyvä soijakastike! Ei liian suolanen.
Riisin valmistuhan tässä melkein vei eniten aikaa. Eli riisi pitää "pestä" / liottaa hyvin ennen kypsentämistä. Huuhtelin riisiä niin kauan kunnes vesi oli melkein kirkasta. Sitten hellalle, odotin että riisi kerkes hetken kiehahtaa, levy kakkoselle ja annoin hautua kannen alla n. 10 min eli niin kauan että vesi oli haihtunut.
Sitten riisi jäähtymään laakealle astialle, sekaan muutama rkl (laitoin 500g riisiä n. 4 rkl) riisiviinietikkaa ja oman maun mukaan sokeria ja suolaa. Kannattaa maistella milloin maistuu hyvälle! :) Riisiviinietikka haisee kamalalle, mutta imeytyy kyllä niin ettei se paha maku maistu riisissä.
Täytteenä meillä oli lohta, avokadoa, kurkkua ja raputikkuja eli surimia. Rullien päälle paahdettiin sesaminsiemeniä. Lohta ostaessa kannattaa mainita myyjälle että lohi tulee sushiin, me meinattiin ensin ottaa päivän-pari vanhaa lohta, kunnes sanoin että lohi tulee sushiin ja myyjä antoi meille tuoretta kalaa :D
Eka rulla meni tietty ihan pilalle, tai siitä tuli sellanen löysä :D Mutta toinen onnistui jo paremmin! Ei ollu kyllä mitään helpointa hommaa ainakaan aluksi, mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan.
Inside out.
Ja tässä lopputulos:
Oon aika ylpee itestäni! Ja ne maistukin hyvälle :) Oikeeoppisestihan tota levää pitäis olla vain tossa reunoilla, eikä tolleen kääretorttumaisesti, mutta ei nipoteta pienistä jooko? ;) Ja seuraavaksi hankin terävän fileerausveitsen! Terkut Sarkalle;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti